Sekalaista,  Tekoäly

Tekoäly ja teknologian mullistus musiikin tekemisessä

Viimeisen vuoden aikana olen tutustunut tekoälyn vaikutukseen musiikin tekemisessä, palveluihin jotka mahdollistavat musiikin generoimisen yhdellä promptilla tai omiin sanoitukseen sopivan melodian luomisen. Tämä tyyppinen musiikki jakaa voimakkaasti mielipiteitä siitä onko tämä eettisesti oikein. Kaikki generatiivisen tekoälyn tuottama materiaali kuitenkin pohjautuu koulutusmateriaaliin joka on joko luvallisesti tai luvattomasti käytetty mallin kouluttamiseen ja muusikot ovat eri yhteyksissä vaatineet joko korvauksia musiikkinsa käytöstä tai taloudellista hyvitystä – tästä aiheesta on kirjoitettu muun muassa esimerkiksi Forbesin artikkelista.

Tekoäly – luovuuden ja innovoinnin katalysaattori

Generatiivinen tekoäly ei ainoastaan synnytä kysymyksiä, vaan se tarjoa myös uusia mahdollisuuksia. Se voi toimia katalysaattorina, joka avaa uusia tapoja ilmaista itseään niille (kuten allekirjoittanut), jotka eivät osaa soittaa tai laulaa perinteisellä tavalla. Tekoäly voi tuottaa uusia melodioita, harmonioita ja rytmejä, jotka voivat inspiroida muusikoita tai auttaa heitä työssään. Taiteilijat ja tuottajat voivat hyödyntää näitä työkaluja tutkiakseen uusia musiikkityylejä ja kokeillakseen ainutlaatuisia ääniä ja laajentaakseen näin musiikkigenrejen rajoja. Lisäksi tekoäly mahdollistaa musiikin personoinnin, jolloin musiikki räätälöidään yksilöllisten makujen ja mieltymysten mukaisesti.

Itse uskon, että tekoälyn integroituminen erilaisiin luoviin työkaluihin on väistämätöntä kehitys joka on jo alkanut. Samoin kuin tekoäly on muuttanut kuvien luomisen maailmaa, musiikin tekeminen seuraa perässä. Uudet teknologiat antavat mahdollisuuden ilmaista luovuutta entistä laajemmin – ja juuri tässä näkyy suurin potenttiaali myös niille, joilla ei ole perinteisiä teknisiä taitoja

Musiikkiteollisuuden aikakausi – massaluovuuden ja suoratoiston vaikutus

Suoratoistopalvelut kuten Spotify, Apple Music ja Soundcloud ovat mullistaneet musiikin jakelun, tuoden sen lähes kaikkien ulottuville. Päivittäin palveluihin ladataan valtava määrä uutta musiikkia, ja olemme siirtymässä kohti ”massaluovuuden aikakautta”. Tämä kehitys on jo muuttanut tapaamme kuluttaa ja kokea musiikkia, sen myötä on syntynyt jo uusia rooleja ja käsitteitä, kuten ”AI-first-artistit”. Nämä taiteilijat hyödyntävät tekoälyä musiikin tuottamiseen, synteettisen taiteilijaprofiilin luomiseen sekä uratarinansa rakentamiseen – uusia, monipuolisia rooleja, jotka vastaavat teknologian tuomiin mahdollisuuksiin.

Esimerkkejä teknologian vaikutuksesta musiikkiin

Bob Dylanin uraauurtava päätös soittaa sähkökitaraa Newportin kansanjuhlilla vuonna 1965 oli vastaava muutos perinteissä: vaikka aluksi hänen uskolliset faninsa vastustivat muutosta, nykyään tapahtumaa juhlitaan innovatiivisena käänteenä populaarimusiikin historiasssa. Vastaavia mullistuksia on myös muilla musiikinalan teknologisilla edistysaskeleilla:

  • Syntetisaattorit ja digitaalinen tuotanto: 1960-luvulta lähtien syntetisaattorien ja myöhemmin digitaalisten työasemien (DAW) käyttöönotto on mahdollistanut uudenlaisten äänimaailmojen luomisen. Esimerkiksi Moog-syntetisaattori toi mukanaan kokonaan uuden tavan kokea ja tehdä musiikkia.
  • Auto-Tune ja ääniteknologia: Auto-Tune on muuttanut pop-musiikin tuotantoa ja äänityylejä, mahdollistamalla laulujen säveltämisen ja tuottamisen tavoilla jotka aikaisemmin olivat mahdottomia.
  • Streaming ja sosiaalinen media: Suoratoistopalvelut sekä sosiaalisen median alustoilla tapahtuva jakelu ovat muuttaneet musiikin kulutustottumuksia ja antaneet uusia mahdollisuuksia nouseville artisteille tavoittaa laajempi yleisö.

Erillaiset tekoälyalustat, kuten Suno, Aiva ja Beatbot, vastaavat markkinoiden tarpeisiin: Suno on yksi johtavista generatiivisen musiikin palveluista ja antaa monipuoliset muokkausmahdollisuudet musiikille, Aiva pystyy tuottamaan monipuolisia ääniraitoja ja Beatbot keskittyy tekstikehotteiden avulla lyhyiden kappaleiden luomiseen – erityisesti hiphop- ja rap-genreissä. Jokainen näistä alustoista osoittaa, kunta tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia musiikin tekemisessä ja tuottaa uudenlaista luovaa sisältöä.

Tekoälyn mahdollisuudet ja haasteet tulevaisuuden musiikkimaailmassa

On selvää, että teknologian kehitys tarjoaa musiikkiteollisuudelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Tekoälyn avulla jopa perinteisesti teknisiä taitoja vaativat prosessit voidaan tehdä helpommiksi ja saavutettavammiksi. Tämä kehitys muistuttaa meitä siitä, miten uusi teknologia – kuten Dylan sähkökitaraa soittaessaan – voi ensin kohdata vastustusta, mutta myöhemmin johtaa uraauurtaviin muutoksiin.

Kuitenkin, kuten aina, edistysaskelilla on myös varjopuolensa. Monet ihmiset ovat huolissaan siitä, että tekoäly voi vähentää luovaa monimuotoisuutta ja johtaa “tylsistymiseen”, kun algoritmit tuottavat yhä enemmän standardoitua sisältöä. Myös epäilyt siitä, että tekoäly vähentää ihmisten tarvetta taiteilijoille, ovat esillä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että teknologia ei poista perinteistä luovuutta, vaan tarjoaa uusia työkaluja sen rikastuttamiseen. Erityisesti nuoremmat sukupolvet, kuten 16-25-vuotiaat, ovat valmiimpia omaksumaan teknologian ja hyödyntämään sitä luovassa työssään.

Uteliaisuus ja rohkeus muutoksen edessä

Loppujen lopuksi musiikki – ja luovuus yleensä – kehittyy uusien työkalujen ja teknologioiden myötä, kuten se on tapahtunut kautta historian. Musiikin tekijöiden ei pitäisi pelätä muutosta, vaan osoittaa uteliaisuutta ja rohkeutta uusia teknologioita kohtaan. Teknologian pelkäämisen sijaan on hyvä uskaltautua kokeilemaan ja oppimaan, sillä aktiivinen tutkiminen auttaa ymmärtämään tekoälyn toimintaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Näin jokainen, olipa kyse sitten perinteisestä taiteilijasta tai tulevaisuuden “AI-first-artistista”, voi löytää oman paikkansa tässä uudessa musiikkimaailmassa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että teknologian jatkuva kehitys – olipa kyse sitten tekoälystä, lisätyn todellisuuden sovelluksista tai uusista digitaalisista työkaluista – on ja tulee edelleen muokkaamaan musiikkiteollisuutta merkittävästi. Kuten Bob Dylan kerran uskalsi rikkoa perinteitä, meidän on mahdollista omaksua uudet teknologiat ja antaa niiden rikastuttaa luovuuttamme. Tekoäly on yksi kaikkien aikojen mullistavimmista “työkalupakkeista”, jonka vaikutus musiikkiin tulee näkymään vielä pitkään tulevaisuudessa.