fbpx

Mietteissä sijoitusasunto?

SijoittaminenSijoitusasunto

Written by:

Views: 116

Kaupallinen yhteistyö

Asuntosijoittaminen on ollut paljon esillä viime vuosina ja entistä useampi omistaa yhden tai useamman sijoitusasunnon. Tätä artikkelia kirjoittaessa, asuntosijoittaminen on lähes päivittäin jossain mediassa esillä. Osalla vanha asunto on jäänyt sijoitus käyttöön, kun ollaan muutettu isompaan asuntoon ja jotkut ovat varta vasten lähteneet sijoittamaan asuntoihin tavoitteena taloudellinen riippumattomuus.

Omiinkin suunnitelmiin on kuulunut mahdollisuus lähteä pienellä kaveriporukalla katsomaan jos voisimme yhdessä löytää sijoitusasunnon ja jakaa riskiä sekä saada yhdessä kasaan tarvittavaa omaa pääomaa. Kuitenkin tällä hetkellä tuo ei ole ollut vielä realistista mutta kun talous on tasapainossa, pitäisi tähän olla hyvät mahdollisuudet.

Asuntosijoittamisen suosion takia hyvien diilien löytäminen on kuitenkin vaikeutunut merkittävästi. Monella paikkakunnalla pienet, sijoitus käyttöön sopivat asunnot on kiven alla, vaikka uusia kohteita rakennetaan jatkuvasti ja monet rakennuttaja keskittävät markkinointiaan sijoittajille, kohteen jossa on hyvä tuotto-odotus, löytäminen on vähintäänkin haastavaa.

Kuitenkin nyt olisi toisaalta hyvä aika lähteä etsimään sopivaa sijoitusasuntoa, korona on muuttanut tilannetta vuokramarkkinoilla. Tämä on tuonut riskin nykyisille sijoittajille, koska vuokralaisten löytäminen on vaikeampaa, esimerkiksi opiskelijoiden ollessa suurimmaksi osaksi etäopiskelussa ja mikäli sijoitus on tehty käyttäen liian suurta velkavipua, on tarve realisoida sidottu, ei tuottava varallisuus. Järkevälle asuntosijoittajalle tämä on kuitenkin mahdollisuus löytää sopivia asuntoja.

Asuntosijoittamisen aloittaminen on paperilla helppoa: osta asunto ja vuokraa se. Käytännössä tarvitaan kuitenkin työtä ennen ensimmäisen sijoitusasunnon ostoa.

Omat sijoituskriteerit pitää määritellä tarkasti ja pitää niistä kiinni, asunnon pitää tuottaa positiivista kassavirtaa kuukausittain xxx euroa, sijainti; kasvukeskukset vai yliopistojen läheisyys, minkä kokoisiin asuntoihin sijoittaa ja niin edelleen. Omassa fokuksessa on Nurmijärven ja Hyvinkään kaltaiset kohteen, lähellä pääkaupunkiseutua jotka hyötyisivät pääkaupungiseudun hintojen noususta muuttoliikkeen myötä.

Seuraava askel on aloittaa tarkempi kartoitus, käymällä sopivien kohteiden asuntonäytöillä joissa oppii asuntomarkkinasta ja saa paremman käsityksen kunkin alueen hyvistä ja huonoista puolista. Tutustu rauhassa kriteerit täyttäviin kohteisiin – tee myytävien ja vuokrattavien asuntojen osalta hakuvahdit seurantaa varten. Näin käsityksesi markkinasta alkaa hiljalleen muodostua. Itse en ole vielä lähtenyt asuntoja katsomaan mutta seuraan markkinoita esim oikotien ja etuoven hakuvahtien avulla. Ajallisesti ajateltuna tämä on minulle paras tapa tehdä seurantaa ja katsoa mihin suuntaan asuntomarkkinat kehittyvät kiinnostavilla alueilla, näytöillä käyminen tulee myöhemmin kun varsinaisia kauppoja lähdetään miettimään.

Jos lähipiirissä on joku, joka on sijoittanut pitkään asuntoihin, kannatta varmasti pyydä häntä lounaalle tai kahville ja kertoa suunnitelmista, todennäköisesti saat hyviä vinkkejä ja oppeja.

Esimerkiksi vuoden mittainen käytännön seuranta ennen ensimmäisen kohteen ostoa olisi järkevä joten on oltava myös malttia. On oleellista, ettei osta ostamisen vuoksi – diilin täytyy olla hyvä ja hyvät kohteet ovat harvassa.

Kun tiedät kriteerit täyttävien asuntojen vuokratason kympin tarkkuudella ja tiedät myyntihinnat, olet lähellä valmista.

Kun sopivat kohteet alkavat olla mielessä kirkkaana, onkin aika lähteä hakemaan rahoitusta pankista. Lyhyesti: pankista saa rahaa, kun on näyttää käteistä, kuukausituloja ja mahdollista täytevakuutta. Pankkien rahoitusta voi lähteä hakemaan vaikkapa käyttämällä Summarumin palvelua jolla voit kilpailuttaa asuntolainasi helposti ja nopeasti.

Lopuksi vielä kirjasuositus: Joonas Oravan ja Olli Turusen Osta, vuokraa & vaurastu. Kirjasta oppii kattavasti asuntosijoittamisen perusteet, ja sitä voi suositella kaikille aloitteleville asuntosijoittajille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *